tiistai 29. heinäkuuta 2014

Huh hellettä.

Nyt on se aika vuodesta, jolloin on vähän liiankin lämmintä. Monenlaiset viilennyskonstit on käytössä itse kullakin, tällä hetkellä istun varjoisalla terassilla kanien kanssa koska työhuoneessa on paljon kuumempi. Pupuset on kuitenkin kaikin hengissä, olen pyrkinyt sijoittelemaan varjoisille puolille, on tuuletusta, kylmäkalleja, kylmiä vesipulloja, vettä, märkiä pyyhkeitä...

Seuraavana muuttovuorossa ovat Vapun ranskisvauvat. Tämä on ollut mun ensimmäinen jättikanipoikue ja täytyy kyllä sanoa että näissä on hellyydenkipeys huipussaan. Aina. Silityksiä saisi olla jakamassa pitkään ja hartaasti ja närkästyneenä katsotaan jos lopettaa. :)



Ruotsista tuodun Didin karanteeni on ohi, silloin tällöin olen testannut Moccaa ja Didiä yhteen ja ihan mukavasti on sujunut vaikka itse olen jännittänyt kovasti, Mocca on kuitenkin arvonsa tunteva aikuinen leidi. Nyt ovat jo ystävyksiä, eivät bestiksiä mutta yhdessä kuitenkin. Yöksi otan Didin vielä turvaan, kunnes näen että ovat siinä pisteessä jolloin makoilevat yhdessä rennosti. Pian meille muuttaa myös uusi ruskea rex-turkki luppa, sijoitusurokseni jälkeläinen. Suunnitelmissa on tutustuttaa hänet myös tähän samaan jengiin mukaan.



keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Kesäkuulumisia

Kesä meidän kanilassa on kulunut tuoretta ruokaa keräten ja pupuja hoidellen. Ruotsin ja Tanskan matka tuli tehtyä, samalla reissulla luppalapsemme S´agapo´s Ksii muutti Ruotsiin Keepers Kanilaan ja meille muutti kääpiöluppa satiinirex-söpöläiset Keepers Lelu ja Glädjetorpets Diane. Muutama muu pupunen tuli samassa kyydissä myös ja pääsivät omiin koteihinsa täällä Suomen puolella.

Lelu on hieman aremman puoleinen, mutta toisaalta "hyvällä tapaa" arka, antaa siis käsitellä ja tulee haistelemaan sekä viihtyy syliteltävänä. Urokselle lienee pieni arkuus hyvästäkin, ettei liikaa ala päsmäröimään... ;) Lelu on söpö valkokorva, joka mulla on ollut haaveena jo pidempään ja tietty kun Lelu oli varattu, piti hälle etsiä myös morsian. 
Dianen väri viehätti minua kovasti ja nappasinkin sen juuri viime hetkellä, kasvattaja oli ajatellut jättää itselleen, mutta kun laittoi myyntisivulle, olin yhtäaikaisesti asialla toisen kyselijän kanssa. Dianen väristä ei ole vielä täysin selvyyttä, se tuntuu myös vaalenevan kanin kasvaessa. Nätti väri, joka tapauksessa. Ei ihan tavallinen. :) Samoin kuin Lelu, hän on keltamusta japanilainen (+ x-kirjava valkokorva), mutta väri on hyvin punavahvisteinen kuten kuvasta näkyy. 


 

Kesän mittaan syntyneistä poikasista ihastuin mustaan sekä valkoiseen. Hauskaa, että kiinnyin juuri näihin tyyppeihin, vielä kevääseen asti olin sitä mieltä että viimeisinä väreistä valitsisin mustan (koska se on musta) taikka valkoisen punasilmän (koska lapsena meillä ei mitään muita ollutkaan). Mutta näin se mieli muuttuu. Ja kyllähän nämä täydentävät mun monikirjavaa väriskaalaa, musta väri rex-turkkina on todella upean näköinen, samoin kuin puhtaan vitivalkoinen kani muun väristen seassa. Punasilmäisessä kanissa mielenkiintoista on seurata myös pään heijausta, tässä lyhyt video meidän Viuhka-neidin katseen tarkentamisesta: Viuhka skannaa ympäristöä


Eikös olekin upea turkki ja väri, sysimusta Sigma.
Kanit ovat kovasti nauttineet kesästä, sen antimista ja ulkona olosta. Vapun pesue on kasvanut kovasti ja kyllä jätit vaan ovat ihania. :)




Aliisan lapset kasvavat myös ja tuuhistuvat, vaikka poikue ei ollut suunniteltu niin todella suurella mielenkiinnolla olen näiden poikasten kasvua seurannut. Kummanko näköisiksi lopulta tulevat, isän vai emon? Ovat nyt 4 viikkoisia ja tässä iässä angorat näyttävät vielä ihan miltä tahansa kanilta, pidempi villa alkaa näkyä vasta myöhemmin. Mutta kyllä nämä nyt jo pitkäkarvaisilta näyttävät.



Madagaskar leijonanharjas on astutettu ruskeasiamsoopelilla ja toiveena olisikin naaraspoikanen jälkimmäistä väriä. Japanilaiskuvioiset leijonanharjakset jäivät pois kasvatuksesta ja muuttivat lemmikeiksi, ensin Niklas lähti sulostuttamaan kotia kauas Kajaaniin ja kotiutui todella hyvin. Jonkun ajan päästä meiltä lähteneelle, leikatulle S´agapo´s Touhottimelle etsittiin naisystävää joten meillä yksin asunut Timantti lähti kokeeksi, josko heistä tulisi kaverit. Ja tulihan heistä, todella hyvät ystävykset. Nämä on niitä parhaita uutisia, joista tulee hyvä mieli pitkäksi aikaa.


Tällä hetkellä Kanitilkku pitää taukoa, mutta tähän loppuun muutamia ompeluksia ennen kesälomia:
Serafiinan prinsessavaljaat
Kesäkassi ja kännykkäpussi samaa retrokuosia.
Ruutukisu