torstai 12. helmikuuta 2015

Uusi keväinen puuvillapipo

Kanitilkkuun on saapunut rajoitettu erä keväisiä pipoja suoraan painosta. Aiheena sama kaninloikka eli jäljet kuin aiemmissakin tuotteissa ja materiaalina yksinkertainen puuvillacollege.
Nyt keväiseen hintaan 11e/kpl, saatavilla yksi koko ja kolmessa eri värissä. Hinnat ja tilausohjeet löytyvät linkistä: Klikkaa Kanitilkkuun



perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuivikevertailua, kaneille & jyrsijöille

Jyrsijöiden myötä on ollut tarve tutustua muihinkin kuivikkeisiin kuin kanien käytössä oleviin ja koska itselleni pölisevästä heinästä/kuivikkeista tulee tukkoinen olo + tykkään pitää eläinten tilat hyväntuoksuisina, on tullut kokeiltua ja etsittyä sitä kaikkein parasta kuiviketta. 
Testimielessä olen käyttänyt yhtäaikaisesti useampaa kuiviketta eri pupuvessoissa sekä eri hiiruloissa, jolloin vertailu on helpompaa.

Aloitetaan vaikkapa kaneista, kuivikkeet ovat oman kokemukseni mukaan paremmuusjärjestykseen listattuna. Koska kanit asuvat sisällä & varastossa isommissa tiloissa kuin mitä esim. valmishäkit on, kuiviketta ei meillä ole kauttaaltaan vaan sitä on isoissa muovilaatikoissa (jotka toimivat vessana sekä ruokailu/kaivuu/lepopaikkoina).

Kanien kuivikkeet:

1. Olkipelletti. Plussaa kotimaisuus, käsiteltävyys ja mukava tuoksu. Hajutesteissä pissaisen kuivikkeen suhteen ei ole vielä ollut olkipelletin voittanutta. Tällä siis on pisin vaihtoväli, vessa on jo todellakin loppuun asti käytetty ja täytetty eikä hajuhaittoja siltikään samassa huoneessa ollessa huomaa. Olkipelletti on hyvän imukykynsä lisäksi pehmeää kanin jaloille, joten toisin kuin puupellettiä, sitä voi käyttää myös koko häkin alusena. Vedellä sumuttamalla pinnasta vielä pehmeämmän. Hinta 20kg säkille on n. 9e, K-maatalous. Myös Hankkija/Agri myy olkipellettiä. Lue lisää: Ecopellet
Esimerkkinä vessa, jossa on olkipellettiä
+ muutama olki päällä.
Vessa on työhuoneessa jossa vietän
päivittäin aikaa eikä ammoniakin
eli pissan hajua ole ollut.
Vaikka vessa näyttää 10pv myöhemmin...
... jo näin likaiselta. Nyt on pakko siivota. :D
Lähelle kun työntää nenän, haistaa ammoniakin.
Vessa on ollut heinätelineen alla, joten se on
ollut kahdella kanilla kovassa käytössä. 
2. Premium-kuivike. Tätä olen useasti miettinyt Agrimarketissa käydessäni ja nyt kun vihdoin ostin, tykästyin samantien. Kerrankin tuotteen lupaama pölyämätön pitää paikkansa. Kyseessä on turpeen ja kutterin sekoitus, tarkemmin selitettynä "erikoisseulottu turvepohjainen materiaali, johon on lisätty luonnonmukaista pölyä sitovaa ainesta ja kuohkeutta parantavaa puuainesta."
Tiivis paketti, mutta vaikka käsin tätä paketista kaivankin, käsiin ei tartu likaa. Imukyky oikein hyvä, koska sisältää turvetta. Tuoksu on hieman multainen/metsäinen, voisin kuvitella että on kaneillekin luonnollisen oloinen. Kun vaihdan puhtaat kuivikkeet, seuraavana päivänä huomaa että aika moni on käynyt vessalaatikossaan kaivelemassa. :) Suosittelen! Hinta n.8e, paketin koko 180litraa. Linkki Novarbo kuivikkeen esitteeseen.
Linssiluteet oli tätä mieltä siitä, saako heidän Premium-vessaansa kuvata.
Ei ainakaan ilman rapsutuksia.



3. Puupelletti. Ei yhtä imukykyinen kuin olkipelletti mutta lähelle menee. Hinta 20kg säkille n.8e (Hankkija). Puupelletti on helposti saatava, sitä löytyy monistakin rautakaupoista sekä esim. HongKongista. Puupellettiä on saatavana pienemmissä pusseissa kissojen vessakuivikkeena, mutta näille tulee enemmän hintaa ja käytännössä tuote on raekokoa lukuun ottamatta sama. Eroja on ulkomaisen ja kotimaisen puupelletin välillä on ainakin hajussa, itse suosin kotimaista Vapon puupellettiä. Puupelletit ovat kovia, joten eivät sovellu koko häkin pohjalle, ainoastaan vessalaatikoihin. 
4. Hamppupelletti. Hamppupellettiä laitoin samaan aikaan toiseen vessaan kuin olkipellettiä, mutta koska sen yhteydessä ei ole ollut ruokintapaikkaa, sen käyttö jäi vähäisemmälle. Sen olisi voinut nostaa korkeammallekin sijalle mutta kaikista kallein hinta vie sijoitusta alaspäin. N. 6,5kg eli (10.9litraa) maksaa n. 11e. Lue lisää: kuivikepelletti
10pv:n jälkeen vähänkäytetty hamppuvessa näyttää tältä. Toimii niinkuin pitääkin.
5. Olki. Olki ei toimi itsekseen, vaikkakin pissa ja papanat tippuvat olkien läpi alemmas, olki itsessään ei ole imukykyinen. Mutta se on kanin jaloille kaikkein pehmein ja miellyttävin, lämmittää ja antaa siistimmän & mukavamman vaikutelman ja kanilla riittää puuhaa olkikuivikkeen kanssa. Se siis toimii, kun alla on jotain muuta kuiviketta. Eikä hintakaan päätä huimaa jos ostaa hevostallilta/heinäntuottajalta suoraan. Yksi paali maksaa muutaman euron ja on todella riittoisaa. Suosittelen varsinkin kuluvista kantapäistä kärsiville kaneille.
6. Kutterinpuru. Koska Hunter-kuiviketta ei enää saa (oli markkinoiden vähiten pölisevä), olen kokeillut montaa eri merkkistä kutteria varastokanien isoissa pehkulaatikoissa. Purun hajunsieto on heikko, pissainen puru alkaa aika nopeasti haista pistävälle ammoniakille. Sisäkaneille en suosittelisi mutta varastossa se menee. Varsinkin kun laittaa kerroksen olkea päälle jolloin kutteri ei pääse pölisemään eikä kulkeudu kanien jaloissa ympäriinsä. Edullisuus sekä lämpöisyys ovat kutterin hyviä puolia. Hintaa 25kg:n purupaalilla on alle kympin. K-maatalous. Lue lisää: Hirnu-Kuivike
7. Ruti-Rex, se ei ole kuivike, mutta on erittäin hyvä lämmike talvella. Lue lisää: Ruti-Rex
Muita kuivikkeita:
- Turve. Hieman sotkuista laitettavaa, ei sovellu sisälle. Ulkokanilassa/ulkorakennuksessa turve toimii paremmin. Hyvä imukyky
- Toalätt-paperipellettiä olen kokeillut pari säkillistä, mutta se alkaa jo vuorokaudessa haista pissalta. Hyviä puolia ovat allergisoimattomuus sekä siisteys, pelletit eivät kulkeudu ympäriinsä tassujen mukana.
- Mörttiröpöä en ole kaneilla ole kokeillut, mutta en ole kokenut tarpeelliseksikaan. Huono imukyky. Jyrsijöille olen välillä laittanut, mutta vain osittain sillä siihen ei pysty kaivautumaan.
- Hamppukuivike. Pölisee laitettaessa, mukavan luonnollinen. Kuulemani mukaan saattaa syötynä aiheuttaa suolisto-ongelmia joten en suosittele käytettävän pienille poikasille.

- Pellavakuivike. Ei pölise eikä allergisoi, mutta on pientä silppua ja hieman sähköistä. Imukyvyltään kutterin tasoa.
Lue lisää kuivikkeiden ominaisuuksista: kuivikkeet

 Jyrsijöiden kuivikkeet: 

1. Pellavakuivike. Ei aiheuta allergiaoireita, siitä iso plussa. Kotimainen, kivan luonnollisen näköinen ja tuntuinen eikä tosiaan pölise. Mutta yksistään hieman liukas, joten siihen ei voi kaivautua taikka tehdä tunneleita. Hieman sähköinen, johtuu pellavan ominaisuuksista. Imukyvystä en osaa tarkalleen sanoa, koska yksistään en ole käyttänyt (olen sekoittanut muita kuivikkeita mukaan). Euro-Lin pellavakuivike 20kg/20e K-maatalous Lue lisää: Euro-Lin
Kuvassa pohjalla pellavakuiviketta, sen alla ohut kerros kutteria. Päällä virikkeeksi heinää ja olkea.

2. Olkipelletti, olki, heinä ja Ruti-Rex jakavat toisen sijan jyrsijöiden kuivikkeissa.
Varsinkin haisevalla uroshiirellä tykkään käyttää olkipellettiä alusena,
kaivautumiseen ynnä muuhun nakerteluun ja pakerteluun laitan lämmikkeeksi
heinää, olkea ja Ruti-Rexiä. Synnyttäville en ole Ruti-Rexiä
uskaltanut laittaa, koska olen lukenut että rutirex saattaa kiertyä esim. poikasen jalan ympäri. 
Myöskään pesävanua ei saa jyrsijöillä käyttää.
Itse olen laittanut pesämateriaaleiksi angoravillaa sekä HempRefinen uutuutta, kuitupesää.
Hiiret ovat ottaneet nämä ilolla vastaan.
Lue lisää: kuitupesä
3. Monien tykkäämä hamppukuivike päätyi vasta sijalle kolme, mutta aineksia sillä on nousta ylemmäskin jos pölisevyys saadaan pois. Tilaamani paali tuoksui hyvälle, näyttää hyvälle (luonnolliselle) ja vaikuttaa hyvältä, mutta se pölisee ja aiheutti itselleni allergiaoireita. Olin yhteydessä toimittajaan ja sain uuden paketin tilalle, sekin kuitenkin pölisi. Heillä on ollut hankintalistalla pölyä poistava rumpuseula, jolla tuotteesta tulee pölyämättömämpää. Lisäksi ovat suunnitelleet jättävänsä sekaan enemmän kuituja, jolloin pesätunnelien teko on jyrsijöille helpompaa. Lue lisää: hamppukuivike
HUOM! Hamppukuiviketta EI suositella kanin- taikka marsunpoikasille, syötynä saattaa aiheuttaa suolen tukkeutumisen!
4. Kutteri. Kanien kohdalla jo kerroinkin kutterista enemmän, sen pölisevyys ei sovi allergiselle. Sitähän yleisemmin käytetään jyrsijöillä, mutta itselleni se tuotti ongelmia eikä pelkästään siivotessa vaan muutoinkin. Luultavasti ilmastointi nostaa pölyhiukkasia terraarioista huoneilmaan, samoin jyrsijöiden käsittelyssä pölyä kulkeutuu käsiin. Kaiveltavuuden sekä lämpöisyyden vuoksi se on kuitenkin kiva materiaali.
Mikä on siis jyrsijöille paras?
No, itse pidän luonnollisen näköisestä sisustuksesta, joten tykkään sekoitella eri kuivikkeita. Sekoituksesta riittää virikettä niin jyrsijälle kuin katsojallekin. :) Minua kiinnostaa myös muiden kokemukset, joten kommentoihan jos tästä oli sinulle apua / haluat lisätä omia kokemuksiasi toimivista kuivikkeista.