S´agapo´s Kanilan kasvatus & Kanitilkku tauolle

Hyvää alkanutta vuotta kaikille blogin pariin eksyneille!

Tämä vuosi alkoi muutoksella joka toisaalta on jo pidempään ollut odotettavissakin. Kasvatus on väkisinkin hiipunut kaniemme pikku hiljaa muuttaessa uusiin koteihin lemmikeiksi / jalostuskaneiksi. Viime vuoteen mahtui paljon muutakin, mutta kesällä alkanut tinnitukseni taitaa olla se lopullinen piste päätöksessäni ja tällä hetkellä kanilassa asustaakin vain yksi luppakorvainen pikku kakkiainen. Lapset ovat keksineet hälle myös nimen bioroskis, sillä pitäähän kodissa olla oma kierrätyspiste myös kasviksille. Tinnitukseni tosiaan pahenee heiniä pöllyyttäessä eli kanilaa siivotessa. Se saa nenän limakalvot ärtyneeksi ja tukkoisiksi ja sitä kautta korvien sointi, humina, suhina ja kilinä pahenee ja välillä todellakin koettelee sietokykyni rajoja. Terveys ja yöunet ohittaa tärkeysjärjestyksessä harrastustoiminnan. Voin kuitenkin olla iloinen, että kasvatustyöni jatkuu vielä toisaalla ja ilolla luen myös lemmikeiksi muuttaneiden kasvattieni kuulumisia. Tälläkin hetkellä sijoitusnaaraallani on poikueellinen suloisia ja paljon palluteltuja kääpiöluppia kasvamassa joten jos kuvauksen mukainen kanikaveri on etsinnässä, ota yhteyttä ja ohjaan viestisi eteenpäin.

Kaniharrastus on tuonut elämääni vuosien mittaan paljon uusia ystävyyksiä ja tuttavuuksia ja sitä myöden myös uutta sisältöä. Ei siis hukkaan heitettyä aikaa ollenkaan, plussalle jään vaikka mitenpäin laskisi. Lopettamiselta tämä tuntuu, mutta sen verran paljon on kaneihin liittyvää yhä elämässäni että puhun mieluummin tauosta. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Mielenkiinnolla seuraan myös kasvattajien aikaansaannoksia muuallakin kuin Suomessa. Harrastaminen siis jatkuu mutta tällä erää enemmänkin sivustaseuraajana ja kenties törmäätte Kanitilkun tuotteisiin esim. näyttelyissä, palkintojen muodossa. Sivustotkaan eivät katoa vaan tulen jatkossakin ilmoittelemaan ajankohtaisista asioista, tapahtumista sekä kotia etsivistä kaneista.

Itse kasvattamista on tullut pohdittua paljon monista eri näkökulmista. Elävän eläimen kasvattaminen ja eteenpäin luovuttaminen pitää sisällään ison vastuun ja sen kanssa olen usein paininut, pohtija kun luonteeltani olen. Lemmikin luonne ja terveys on tietenkin tärkeimmät ominaisuudet ja niiden vuoksi on täytynyt tehdä kipeitäkin ratkaisuja. Mutta monesti tulee mietittyä mikä on riittävän arvokasta jalostamista että sitä haluaa elävillä otuksilla tehdä, riittääkö omalle arvopohjalle tietty turkin laatu, tietynlainen pään muoto tai korvien asento. Aiempia paremmat näyttelypisteet?
Myönnän, välillä on menty tietämättömänä innosta puhkuen perse edellä puuhun mutta jälkiviisastuneena on joutunut toteamaan ettei tulokset olleetkaan toivottuja. Monenlaisia mystisiäkin juttuja on osunut eteen näiden vuosien aikana. Vaikka välillä tieto lisää tuskaa, kokeneempien kasvattajien opit, vinkit, neuvot ja tietty kurssit on olleet arvokkaita, ihan kaikkia mokia ei ole tarvinnut itse tehdä.
Rex-turkkisille kääpiölupille olisi tasaisesti kysyntää, mutta niiden hyvien kotien löytäminen (joissa kanin käyttäytymistä ymmärretään) ei ole itsestäänselvyys. Joskus hyvässäkin kodissa asiat vuosien mittaan muuttuu eikä kani enää sovi kuvioihin, kavereiksi hankittujen kanien kemiat eivät kohtaakaan tai omistajan voimavarat ei riitä. Kani kuitenkin on suhteellisen pitkäikäinen ja tilaa vaativa pieneksi eläimeksi. Tuholainenkin. Ja itse olen yksi esimerkki muuttuvista tilanteista. Sitkeänä ja tunnollisena en haluaisi luovuttaa, mutta järki käskee laittamaan terveyden edelle.

Kaikesta huolimatta oikein ihanaa alkuvuotta kaikille ja aurinkoisia talvikelejä!