sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Päivän puristus

Vapulla kävi vieras. Tunturituulen Ilmeikäs tuli riiuureissulle, Vapun "nimipäivän" kunniaksi. Luultavasti siis pikkuvappuja luvassa kuukauden päästä. <3 Vappu meni kyllä aika hämilleen, kuten kuvista näkyy, vaikkakin on kovasti miesseuraa kaivannut kevään mittaan. Lemmenpari olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa makoilemaan vierekkäin, mutta Ilmeikäs oli vain ohikulkumatkalla, joten tällainen nopea lomaromanssi heillä oli.




Ja nyt tarttui Biltemasta putkikin mukaan. Hyvin on pahvinenkin kestänyt ja kovassa käytössä ollut. Pahvitunneli on siis jakkaran avulla tuettuna, jakkaran päällä on yleensä tunkua lepohetkien aikaan. Heinänhakureissullakin käytiin esikoisen kanssa ja nyt toivottavasti riittää nämä paalit siihen asti, kunnes saa jo kesän uutta heinää. 

Sunnuntain lepopäivä kului rakennuspuuhissa. Koska kaniaitaus on pelkkää kaivuumaata, olen haaveillut pihahäkkejä joissa voisi sitä ruohoakin mutustella. Mutta, koirat. Niitä riittää naapurustossa joten olen useamman tunnin kuluttanut miettien koiravarmaa ulkohäkkiä. Loppujen lopuksi päädyttiin tekemään osittain umpiseinät, jottei lähimmän koiran näkökenttää liikaa häiritsisi nämä pomppivat paistit. Ja saa seinästä toki tuulen suojaa sekä varjoa auringolta.

Tekninen tuki ahkeroi lautojen kanssa (jotka ovat purkutavaraa meidän autokatoksesta), minä leikkelin ja niittasin verkkoja kiinni minkä kerkesin. Huh huh mikä homma. Mutta, ainut mitä näitä varten piti hankkia, oli verkko. Kaikki muu on siis kierrätettyä ja omista varastoista joten eivät ole hinnalla pilattuja.

 

Ja lapset auttoivat, tietenkin. Ihana aurinkoinen päivä.


Ja tässä ne ovat, parimetriset ulkohäkit joissa kesämmällä voi muutama kani viettää ihan öitäkin. Samalla kun lyhentävät ja lannoittavat nurmikkoa. Vielä jonkinmoinen katto on mietinnässä sadepäiviä varten.




Kukkuu!

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Ulkoilua auringonpaisteessa

Kasvattajakurssi jouduttiin siirtämään, joten suunnitelmat meni uusiksi. Harmillista, mutta toisaalta helpotti alkuviikon kuvioita. Ja kyllä näin aurinkoisina päivinä muutakin tekemistä keksii, esimerkiksi ulkoilua.





tiistai 22. huhtikuuta 2014

Paluu arkeen

Pääsiäisloma oli ja meni, ennen lomaa sain kaikki sovitut ompelut tehtyä ja pari päivää oli oudon hiljaista ompelukoneen suhteen mutta nyt odottaakin läjä uusia tilauksia, jokainen toisestaan poikkeavia. :) Toki tuli lomallakin hieman lasten vaatteita korjailtua ja äidilleni pöytäliinaa päärmättyä. Joten tänään alkaa surina kuulumaan taas (kunhan ensin hoitelen muut työt + esikoisen kouluun tutustumisen, vaihtaa siis syksyllä yläluokalle). Arki alkaa kunhan tästä ehtii ajatuksensa sille puolelle siirtämään.

Tyttäreni auttamassa varastohäkkien siivoamista.
Sahanpuru-lumihiutaleita putoilemassa Nicken pehkulaatikkoon.
Pupusia on lähtenyt uusiin koteihinsa, tänään lähtee myös ja viimeinen sunnuntaina, samalla myös Daagon muuttaa toiselle kasvattajalle. Menen siis sunnuntaina Helsinkiin Kääpiökanit Ry:n järjestämälle kasvattajakurssille. Sen jälkeen on kaikki tarvittavat "pointsit" suoritettuna ja voin anoa S´agapo´s -nimeä myös Suomen Kaniyhdistykseltä. Nyt nimi on siis Kani- ja Jyrsijäyhdistyksen myöntämä, mutta tavoitteenani on ollut myös SKY:n virallinen kasvattajanimi ja sitä kohti olen kasvatustoiminnallani pyrkinyt.

Pääsiäisenä tuli myös mietittyä jo kesälomaa. Koska yrittäjiä miehen kanssa ollaan, on varsinainen Kesäloma aika vieras käsite (puhumattakaan lomaKuukaudesta...). Vain silloin tietää varmaksi sanoa että ollaan viikko lomalla, jos on varattuna matka tietylle päivämäärälle, jonnekin kauas. :D
Nyt kuitenkin oltiin asialla jo näin "varhain", sillä pienimpien päiväkotiin täytyi kesälomatiedotukset palauttaa. Syksyllä meillä on jo kaksi koululaista + eskarilainen, joten loma loppuu koulujen alkuun, aiempina vuosina on saatettu lomailla vasta myöhemmässä vaiheessa. Itselleni lomamatkojen suunnittelu on jo lomaa ja mieli lepää jo asiasta haaveillessa. Taas googletin ja tulostin kuvia eri vaihtoehdoista ja tällä kertaa lapsista 3/4 valitsi Legolandin, (1/4 ei viihdy reissuissa vaan hänen kesätoiveenaan on päästä mummolaan, onneksi se on mahdollista) joten Tanskaan suunnataan. Monena vuonna se on ollut jo ajatuksena, mutta nyt on kuopuskin siinä iässä että legot kiinnostaa joten varmaan saadaan enemmän reissusta irti, jokainen.

Itselleni tämä karavaanarimatka tarkoittaa myös kanivaanaroimista, olenkin jo silmäillyt Ruotsin ja Tanskan puolelta uutta verta kääpiöluppa rexien kasvatukseen... Joten toivottavasti juuri se oikea löytyy ja olen Legolandin jälkeen yhtä pupua rikkaampi. ;)

Kesäloman vuoksi en astuta ketään nyt, vaan meillä kaneja syntyy enemmänkin muina ajankohtina jolloin olen itse paikalla niitä hoitamassa. Koska kanit asuvat sisällä (ja osa +15 asteisessa, lämmitetyssä varastossa) ei talven pakkaset ole esteenä poikasten syntymiselle.
Ystävykset Qtar ja Epsilon, kiva kaksikko ja  tuleva "mammamateriaalini"
Mummolan tuossa jo mainitsinkin, joten jatketaan siitä aiheesta. Meillä molemmat mummolat on myös Seinäjoella, joten heistä saa apua myös kanien ruokinnassa. Molemmat isovanhemmat kuljettavat mökeiltään "autovapaita" pajun ja muiden puiden oksia, tuovat salaatin jäämiä, persiljaa jne. Lisäksi äitini ystävät kuivattavat meidän kaneille leipiä, keräävät päiväysvanhoja näkkäreitä ja hapankorppuja... Välillä niistä on ylitarjontaakin joten olen jakanut sopivan paikan tullen myös muille kasvattajille sekä S´agapo´s poikasten ostajille. Kaikki käytetään hyödyksi.
Eilen tuli esikoisen mukana mummolasta oksia, varpuja ja leskenlehtiä, jopa ensimmäiset nokkoset päätyi pannuhuoneeseen kuivumaan, ensi talvea ajatellen. Hyvää voimaruokaa!



Tänään muuttaa sijoitusvauvani S´agapo´s Daim Dragé uuteen kotiinsa.
Hänestä kuulemme vielä. ;) Mutta sulautuupa värit hyvin mattoon! :D

Mocca vietti koko eilisen päivän ulkona ja illalla häntä odotti monipuoliset eväät.
Niin hyvää ettei sanotuksi saa.

Sain valmiiksi trampoliinikehikko-kierrätys-ulkoaitaukseni ja Vappu isona tyttönä pääsi sitä kokeilemaan. Ihanaa tuoretta ruohoa ja kiva heittää iloloikkaa keväisellä nurmikolla! 
Mutta, ei tämä niin auvoista ole. Naapurin terrieri tuijotti hievahtamatta meidän kanipaisteja ja varmaan keksi mielessään jo kymmenen eri suunnitelmaa siitä, miten pääsisi paisteihin kiinni. Joten tämä ei käy, liian turvatonta. Nyt olin itse paikalla koko ulkoilun ajan, mutta eipä munkaan läsnäolosta mitään hyötyä ole, jos vahvaleukainen saalistaja pääsee vapaaksi ja on sekunneissa herkkupalleroissa kiinni. Niin kiva olisi tarjota myös nurmikkoulkoilua (aitauksen kun ovat kaivaneet kyntöpelloksi) mutta se vaatii paljon järeämmät systeemit. Vinkkejä otetaan vastaan!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäistunnelmaa

Ja tietenkin ennen pääsiäistä täytyy kuvata myös pääsiäispuput. :) Koristeet ála lapset, asettelu ála neiti 6v, pupujen kuljetus ála jäbä 10v, söpöily ála puputiinit, valokuvaus: minä.









tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kanilan väki vähenee

Lauantaina oli vuorossa viikottainen kanilan siivous ja järjestyksen vaihtoa, Pupsi ja Pätkis muuttivat varastoon ja Mocca Pupulandiaan. Koska aloitin taas perusteellisen suursiivon, päätin fiksata myös lattiat kuntoon joten ei muuta kuin lasten kanssa hakemaan muovimattoa kaupasta. Hirveä homma, mutta tulipahan tehtyä. Eniten päänvaivaa aiheutti lisäsiipien lattioiden rakennus, halusin siis entisen ylä-alakerrostelun muuttaa kerros/kani jolloin jokaisella on yhtä iso tila. Mutta selvisin siitäkin, tällä kertaa ilman teknisen tuen apua.


Uudet lattiat valmiina, jokaisella on nyt yli 2metriset häkit sekä lisäsiipi vasemmalla. Tyytyväisiltä vaikuttivat omiin asuntoihinsa.

SamSamin laajennus.
 Nyt on kolme vauvaa lentäneet pois pesästä, Astypálaiaa tullaan kutsumaan uudessa kodissaan Prinsessa Toffeetassuksi, Pátmoksesta tulee Jaajo ja Nísyroksesta Jäbä. :) Myöhemmin lähtevistä, Sýmistä ja Geishasta tulee Sylvi ja Kerttu, Fazerinasta tulee Onneli. Ihania nimiä jokainen ja jotenkin niin sopivia. 

Angorien villat kulkeutui anopille ja ensimmäinen kokeilu tästä vauvavillasta on tässä:
Huovutettu pääsiäispupu, ihana!
Ja kaikenlaista on tullut ommeltuakin, valjaiden kaavoja olen muokkaillut taas istuvammaksi, kaulasta kapeammaksi ja lukituksetkin helpommin kiinnitettäviksi. Suunnittelu pakkaa olemaan jatkuvaa sovittelua ja "tuotekehittelyä".
Punaiset leopardivaljaat ja joustohihna
luppakorvaisia, leikattavia ompelukuvia

torstai 10. huhtikuuta 2014

Villattomista vallattomiksi

Koska kaniaitaus on kaivettu pelkäksi kyntöpelloksi, vein yhden häkin takapihalle. Qtar pääsi haistelemaan keväistä ruohon alkua, vaikkei se paljon vielä viherräkään. Taustalla näkyy viritelmäni trampoliinikehikosta. Saa nähdä minkälainen siitä tulee loppujen lopuksi. Tarkoitus tehdä siitä ulkoiluaitaus isommille kaneille kuten Vapulle ja angoroille.
Joko vähän vihertäisi?
Poikaset sai eilen tatuoinnit ja samalla Castaways Kanilan Janina auttoi parturoimalla angorat ensimmäistä kertaa. (Castaway uudet nettisivut

Joten Karvatassu Minni (ja takana pörhöilevä Peukaloliisa) jotka näyttivät hetki sitten tältä...

...näyttääkin nyt tältä.

 Hirvitti katsoa vierestä kun Janina kuori terävillä saksilla kanista villoja mutta ilman haavereita siitä selvittiin, tietenkin. :) Itse uskaltauduin tänään vielä siistimään sieltä täältä mutta aika resuisia tytöt ovat nyt jonkun aikaa.

Mutta voi sitä iloloikkien määrää kun nämä ohueksi kuoriutuneet villattomat pääsi vallattomiksi aitaukseen! Ilman villakasaa on kevyt liikkua ja nyt pääsi aitauksenkin puolelle eikä tarvinnut siististi viihtyä vain terassilla. Myös poikaset tarkenevat hyvin ulkona paikkoja tutkimassa.







Sisällä taasen Epsilon, varsinainen tutkijainen, kuului naksuttelevan yläkertaan. Kukaan kaneista ei sinne ole vielä kiivennytkään, Epsilonkin vain muutaman rappusen verran aiemmin kiivennyt. Joten Epsilonille avautui aivan uusi, kaniton maailma. Harmi vain yläkerrassa on paaaljon suojaamattomia johtoja joten ilman valvontaa ei neiti siellä saanut olla. Kyllähän riitti tutkimista, mutta takaisin alakertaan ei kuitenkaan uskaltanut mennä vaan sai sylihissikyydin pois.


Asiakkaiden pyynnöstä olen toteuttanut siltasuojan joka estää häkkiin hyppivän kanin jalkaa juuttumasta luukkuun. Hinnat siltasuojalle on alk. 4e (kuvassa näkyvä) ja suoja on mahdollista tilata voi monissa eri väreissä. Esimerkiksi kanipedin kanssa samaa kangasta joten sointuvat nätisti yhteen.
Vaikka suojus on paikallaan, on luukku silti mahdollista sulkea. 


Ps. anopille olisi pari säkillistä villaa tarjolla huovutuskokeiluihin. :)