lauantai 23. joulukuuta 2017

Rauhallisia joulunpyhiä & onnellista uutta vuotta!

Se olisi taas vuosi lopuillaan, kanilassa on tehty joulusiivot ja mussuteltu omenalastuja. Huomenna eli jouluaattona olen luvannut viedä oksia järsittäväksi joten nakerruksen ääni on taattu.

Kanitilkun ompelukone ei ole ehtinyt huristella lähes ollenkaan, mitä nyt muutamia vaatteiden tai lelujen paikkauksia on tarpeen vaatiessa tullut tehtyä. Kyllähän noita valjaita sun muita tulikin useampi vuosi surauteltua kunnes tilalle astui uusia haasteita ja aikataulut piti järjestellä uusiksi. Koiran tultua myös kaniharrastaminen eli kanien määrä & näyttelyissä käyminen on vähentyneet (muttei loppunut kuitenkaan). 

Valitettavasti saimme tänä syksynä hyvästellä kuvassa näkyvän Herra Hipin jonka kesäinen jalkavamma ei suostunut parantumaan. Hippi oli ihana ja silkkinen suloisuus, toki loppua kohden tämä halipulla ei enää kosketuksista nauttinut vaan jännitti alanko taas kiusaamaan ja rassaamaan kipeää jalkaa. Lämmöllä muistellaan yhteisiä vuosia pehmeän suloisuuden kanssa. <3

Rauhallista joulunpyhiä & onnellista uutta vuotta!

toivottaa S´agapo´s Kanilan väki
Ps. Kiitos ihanista joulukorteista kuulumisineen, niitä on ihana lukea. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti