tiistai 10. joulukuuta 2013

SKY:n Äijälän näyttelyn kuulumisia

Äijälän näyttelystä lähti 9 poikasta uusiin koteihinsa. Nyt onkin oudon rauhallista Pupulandiassa, "vain" 10 omaa ja yksi pieni joka odottaa muuttoa. Kaikki poikaset on siis löytäneet uudet kodit ja lähteneet maailmaa valloittamaan. Pohjoisin Ylitornioon, itäisimmät Kerimäelle ja eteläisimmät Helsingin ympäristöön. Toivottavasti törmäillään jossain!

Tässä kuvassa vielä kaikki lapset yhdessä koossa, aterioimassa. <3



Osallistuimme rekisteröintinäyttelyyn, jossa näiden poikasten isukit, Daagon ja SamSam rekisteröitiin. Daagon pisteillä 91, SamSam sai 90.
Seuraavaksi on suunnitteilla alkuvuodesta leijonanharjaksia, yhdistelmästä Aamorin Fanny (Timantti) & Aivan Kuin Niklas, joten japanilaiskuvioisia tiedossa. Tätä poikuetta odotan suurella innolla!

Myöskin rex-turkkisia kääpiöluppia on luvassa lisää, Mocca ja Daagon viettävät juuri lemmenlomaa eli ovat päivisin yhdessä. Luultavasti siis kuukauden päästä voi pesäpuuhat olla meneillään. Mutta jatkossa hieman eri tahtiin, yhtä- kahta poikuetta kerrallaan. 20 poikasessa riitti kyllä hoitamista (ja papanoita), onneksi meidän perheessä hoitajia riittää. Ja kunnialla kaikista selvittiin, reippaita ja uteliaita, käsittelyyn tottuneita lapsukaisia lähti matkaan ja hyvin ovat päässeet alkuun uusissa kodeissaan.
Urokset on nyt sijoitettu ylimpiin häkkeihin, etteivät toista kertaa pääse yllättämään näin montaa naarasta kerralla. :D

 

Vielä ehtii tilaamaan joulupaketteja myös lemmikeille!

Tilata voit kanitilkku @ gmail.com (poista välit)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti