sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Vinkkini kanien tutustuttamiseen

Laitoinkin jo tällä viikolla videon meidän kaninuorison laumaelämästä. Angorat on päässeet tutustumaan muihin kaneihin ja leppoisan luonteensa vuoksi ei suurempia tappeluita yhteen laittamisesta seurannut. Vinkkini kanien yhdistämiseksi: paljon tilaa "ei kenenkään" reviirillä, paljon piilopaikkoja sekä paljon herkkuja nassujen eteen, jolloin ruokailun lomassa voi vaivihkaa tutkailla toista, minkäslaiselta tuo toinen tyyppi vaikuttaakaan. Tätä ennen voi olla hyvä antaa kanien tutustua toisiinsa verkon läpi, sekä tutustuttaa toisen hajuihin vaihtamalla häkkejä keskenään aina vuorokausi kerrallaan.

Ada kurkkii piilostaan, uskaltaisiko tulla maistamaan noita kesäisiä, kuivattuja herkkuja.
A-Liisa on rohkeampi ja tulee myös maistelemaan, samalla tarkkailee Qtarin eleitä.
Kanit alistavat toisiaan, ajavat takaakin ja karvoja saattaa pöllytä kun loikkivat toistensa yli, se on normaalia välien selvittelyä. Mutta jos alkavat kiertää kehää nenä toisen takamuksessa kiinni, alkavat potkia toisiaan kyljellään maaten taikka toinen kani alkaa kiljua/purra, on aika puuttua ja nopeasti. Vesisuihkepullo on hyvä olla valmiina jos tarvitsee rauhoittamista, samoin hanskat voi olla tarpeen jos tappelu yltyy kovaksi kynsimiseksi taikka puremiseksi. Ei tarvitse pelätä omien käsien puolesta jos joutuu välien selvittäjäksi.
Mikäli ensimmäinen kerta ei tuota haluttua tulosta, otetaan aikalisä ja kokeillaan toisena päivänä uudestaan. Joskus toisiinsa totuttaminen voi viedä aikaa, joskus se ei onnistu ollenkaan. Mutta joskus se käy leppoisastikin, niinkuin meidän laumalla nytten. :)


Tässä tätä nuorisolaumaa nyt on. :)

Ompelukone on huristellut uusia tuotteita, valjaita, kaninpetejä, hihnoja... mutta myös tilaustuotteita kuten tämä häkin koristepäällinen:
sekä pupu pyyheteline, vanha, tuttu pyyheteline Kanitilkun versiona:


Mocan vauvat on tänään vieroitettu emästään, eli poikaset jäivät tutuille nurkille mutta Mocca ja Vappu muuttivat varaston isoihin häkkeihin. Mocca tutkiskeli kovasti paikkoja ihmeissään, mutta Vappu parkkeerasi samantien ruokakulholle. :) Ehtiihän sitä tutustua myöhemminkin.

2 kommenttia:

  1. Ois mukava jos blogia pystyisi seuraamaan myös bloggerin lukijalistan kautta :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, en ole ehtinyt asiaan aikaisemmin perehtyä mutta onnistuisiko nyt? :)

      Poista