lauantai 18. tammikuuta 2014

Blogi uudistuu

Tällä viikolla on ollut työn alla blogin uudistaminen, kuten varmaan aikaisemmin vierailleet on huomanneet. Aiemmin en ole ehtinyt, mutta nyt on tarkoituksena selkeyttää sisältöä niin, että on helpompi tutustua juurikin siihen osioon mikä itseä eniten kiinnostaa, onko se sitten kanit vaiko Kanitilkku. Kanitilkun puolelle on tulossa siis selkeämmin näkyviin tuotteet, kokotaulukkoa sekä hinnastoa, kanilan puolelle tulossa esittely Pupulandiasta sekä jokaisesta kanistamme, kuin myös poikue-suunnitelmista & myytävistä kaneista.

Ihanan, uuden bannerin suunnittelusta ja toteutuksesta saan kiittää Maija Sunia, hänen kaniblogiinsa pääset alla olevasta linkistä, jos vaikka tahdot itsellesikin vastaavan. ;)
Maijan Rabbit Smiles -blogi

Timantti on viettänyt vuorokauden nyt vain makoillessa, vähän jo aloin huolestuakin mutta vatsan tunnustelu paljasti muhkeuden sekä liikehdintää joten kaikki ok.

Surullisen uutisenkin sain kuulla tänään, S´agapo´s Alfa oli eilen löytynyt kuolleena, vaikka edellisenä päivänä oli ollut ihan normaali. Todella harmillinen tapaus mutta näitä joskus sattuu, sillä kanihan peittelee kipujaan viimeiseen asti niinkuin saaliseläimen kuuluukin. Alfa oli niin erityislaatuisen hauska kaveri että aika sanattomaksi uutinen veti. Alfan kanssa samaan kanilaan muutti meiltä myös S´agapo´s Creta Palm ja meille oli tarkoitus aikanaan tulla heiltä jälkeläinen. Nykyisistä poikasista lähtee uusi tilalle, mutta näillä on sama isä kuin Cretalla joten heistä ei pariksi ole.

Jokohan tällä kertaa saisin sinisiä rex-turkkeja? Viimeksi "siniset" hohkasi ruskeaa eli olivat väriltään egern mutta silloin isänä oli lux-värinen, nyt beige.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti